Kirjoittajina SoTe MBA 7 –ohjelman juuri nyt marraskuussa valmistuneet johtajat. Blogi oli yksi osa koulutuksen välitehtävä.

Kirjoittajat ovat:
Sanna Määttänen, Liiketoimintajohtaja, Pihlajalinna Terveys Oy

Marjo Sinokki, Työterveysjohtaja, Turun kaupunki, Turun Työterveystalo

Päivi Tryyki, Sosiaali- ja terveysjohtaja, Sastamalan kaupunki

Juho Uusvaara, Avoterveydenhuollon ylilääkäri, Kirkkonummen terveyskeskus

 

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksella pyritään turvaamaan yhdenvertaiset, asiakaslähtöiset ja laadukkaat sosiaali- ja terveyspalvelut koko maassa. Uudistuksella pyritään myös terveyserojen kaventamiseen ja palveluiden kustannusten hallintaan. Sosiaali- ja terveyspalveluja järjestävien toimijoiden määrä vähenee lähes 200:sta alle kahteenkymmeneen. Uudistuksen tavoitteena on selkiyttää palvelujärjestelmää ja helpottaa kokonaisuuden johtamista.

Uudistuksen valmistelussa selvitetään, miten sosiaali- ja terveyspalvelut jatkossa rahoitetaan. Samalla määritellään, millä perusteilla rahoitus kohdennetaan eri sote-alueille. Tavoitteena on vahvistaa peruspalveluja ja turvata ihmisten nopea pääsy hoitoon. Yksi vielä avoin kysymys on, miten sote-alueen tulisi rahoittaa tuottajia.

Lakisääteisten tehtävien osalta kunnan terveyskeskuksen vastuu on ollut selkeä. Tulevilla sote-alueilla voi jatkossa olla useita terveyskeskuksia, myös yksityisiä. Toimintavastuu akuutin ja kiireellisen sairaanhoidon järjestämisestä sekä vaikkapa lastensuojelun huostaanotosta tai muistisairaan vanhuksen hoitokotiin sijoittamisesta säilyy todennäköisesti edelleen julkisella palvelusektorille. Taloudellisesti vähemmän kannattavat tehtävät, kuten tahdosta riippumaton hoito ja osa sosiaalityöstä, säilyvät siis luultavimmin julkisella puolella.

Asiakkaista todennäköisesti tullaan kilpailemaan erityisesti tavanomaisessa vastaanottotoiminnassa, jonne itse hakeudutaan. Toiminnan kannattavuus tulee riippumaan paljolti tehtävänjaosta ja sen tasapuolisuudesta, vaikka toivottavasti normaalin kilpailun säännöt vallitsevat laadun ja kustannusvaikuttavuuden suhteen.

Valtion maakunnille osoittama rahoitus tulee todennäköisesti perustumaan kapitaatiomalliin, jossa huomioidaan ainakin alueen väestön sairastavuus ja ikärakenne. Valtakunnallisesti jaettavan rahan kokonaismäärä ei kasva, mutta kyseinen raha jakautuu eri tavalla kuin aikaisemmin. Maakunnille ei tule oikeutta pitkäaikaisten lainojen ottamiseen ja alijäämä tulee kattaa määräajassa. Maakunnan pitäisi saada toimintansa kannattavaksi ellei se halua joutua selvitysmenettelyyn. Kannattavuuden vaatimus tulee vaikuttamaan vahvasti myös siihen, miten maakunta tulee jakamaan rahoitusta tuotantoon; omille palvelulaitoksilleen ja niiden alaisille kilpailuilla markkinoilla toimiville osakeyhtiöilleen. Julkisen palvelutuotannon rinnalle tasavertaisesti ollaan nostamassa myös yksityinen ja kolmannen sektorin palvelutuotanto, mutta tuleeko rahoitus tähän palvelutuotantoon maakunnalta suoraan vai maakunnan palvelulaitoksen ohjaamana?

Valtiolta rahoitus maakunnille tulisi siis kapitaatiomallilla, joka on selkeä ja ennakoitavissa oleva. Olisiko kapitaatiomalli sovellettavissa myös tuotannon rahoitukseen? Tämä edellyttäisi asiakkaan koko palveluketjun koordinointia saman tahon toimesta ja tällä taholla täytyisi olla sekä valta että vastuu siitä, miten resurssi käytetään. Asiakkaiden valinnan vapaus edellyttää monituottajamallia, mutta mahdollistaisiko malli keskitetyn koordinaation. Jos tulevaisuuden asiakas on aidosti oman prosessinsa subjekti, ei tiukka koordinaatio välttämättä ehkä olisi tarpeen.

Tuotannon rahoituksen pitäisi perustua vaikuttavuuden vaatimukseen. Asiakas listautuisi tietylle palveluntuottajalle, joka saisi listautuneiden asiakkaiden perusteella peruskorvauksen maakunnalta. Peruskorvauksessa huomioitaisiin listautuneiden ikärakenne ja sairastavuus. Asiakkuuden ”omistava” tuottaja vastaisi koko palveluketjusta, toisin sanoen esimerkiksi erikoissairaanhoitoa tarvittaessa tuottaja vastaisi myös erikoissairaanhoidon palvelujen ostamisesta asiakkaalle. Käytännössä tuotantoalueella olisi siis ainakin kahden tyyppistä rahoitusta; asiakkuuden omistavalle tuottajalle kapitaatioon pohjautuva korvaus ja suoriteperusteinen korvaus, jolla edellä mainittu ostaisi palveluja muilta tuottajilta.

Asiakkaan koko palveluketjua mitattaisiin vaikuttavuuden näkökulmasta tavoitteena riittävä terveyshyöty. Sovittujen tavoitteiden saavuttaminen näkyisi palveluntuottajan saamassa rahoituksessa. Tällä mallilla saataisiin sitä, mitä uudistuksella on tavoiteltu, mutta suurena haasteena on terveyshyödyn mittaaminen. Toimivia mittareita on lähinnä yksittäisistä toimenpiteistä, mutta ei asiakkaan koko prosessia koskien. Asiakkaiden valinnanvapaudelle tulisi asettaa reunaehtoja myös sen suhteen, kuinka usein tuottajaa voi vaihtaa. Edellä kuvatun rahoitusmallin ja asiakkaan koko prosessin näkökulmasta asiakkaan tulisi sitoutua samalle tuottajalle vähintään vuodeksi. Valmistelussa väläytetty puoli vuotta vaikuttaa hallitsemattoman lyhyeltä ajalta.

Rahoituksen tulisi siis perustua kannustinjärjestelmään, joka tukee SOTE-uudistuksen tavoitteita. Avoinna on, mitä mitataan, miten ja kuinka kannustetaan palveluntuottajia. Kannustinjärjestelmän pitäisi tuottaa ennaltaehkäiseviä ja hyvinvointia tukevia palveluita. Omahoitoa ja digitalisaatiota tulee kehittää ja tavoitella kansalaisten parempaa pärjäämistä. Vaikuttavuutta ja pärjäämistä voitaisiin ehkä mitata myös erikoissairaanhoidon kulujen kautta. Terveyspalveluiden suurkuluttajat identifioidaan ja heille tuotetaan palveluita tietyn ennalta määritellyn budjetin alla. Kannustinjärjestelmä voisi siis tuottaa rakenteellisia ratkaisuja, joita kansalaiset sitten valitsevat.

Työterveyshuoltoa koskevaan lainsäädäntöön ja rahoitukseen ei tehdä muutoksia sote-uudistuksen yhteydessä tässä vaiheessa. Työterveyshuollon rahoittavat pääasiassa työnantajat ja työntekijät. Kela korvaa työnantajille osan kuluista, mutta rahat tähänkin kerätään työnantajilta ja työntekijöiltä työtulovakuutuksessa.