Ihmisen kyky käsitellä tietoa ja ymmärtää sen pohjalta tulevaisuutta on erinomainen ja samaan aikaan hyvin rajoittunut. Olemme hyviä toisten ihmisten tunnetilan havainnoinnissa ja siitä tehtävissä päätelmissä. Toisaalta kykymme käsitellä montaa päätöksentekoon rajoittuvaa asiaa rajoittuu alle kymmeneen samanaikaiseen. Lisäksi eksponentiaalisesti kasvavista ilmiöistä emme ymmärrä juuri mitään, vaan kykymme rajoittuu lineaarisesti muuttuviin ilmiöihin. Ihmistä voisikin nimittää ’sosiaaliseksi koneeksi’. Onneksi olemme onnistuneet kehittämään koneoppimista, ns. tekoälyä – esimerkkinä IBM Watson ja Salesforcen Einstein – avuksi tietyntyyppisiin pulmiin.

Viimeisten vuosikymmenien aikana on laajasti epäilty, että orjuutamme itsemme koneilla ja on puhuttu jopa siitä, että meidän pitäisi nousta kapinoimaan koneiden ylivaltaa vastaan. On esimerkiksi kysytty, miksi koneet, vaikkapa sähköposti tai pikaviestit, saavat jatkuvasti keskeyttää ajatuksemme ja siten tutkitustikin heikentää kognitiivista suorituskykyämme. Osa vastausta on teknologian kiihkeä kehitystahti, minkä vuoksi kaiken aikaa sosiaalinen ja toiminnallinen ympäristömme sopeutuu ja uusiutuu teknologisten mahdollisuuksien ja sovellusten myötä.

Toinen osa vastausta on ymmärtää teknologinen kehitys mahdollisuutena muokata maailmaamme ihmisen asettamien tavoitteiden mukaisesti. Kyse ei siis ole pyristelemisestä koneiden ylivaltaa vastaan, vaan kyvystä löytää uljaampi maailma yhdessä koneiden kanssa. Koneet oppivat ja me opetamme, tai koneet osaavat jopa oppia itse, ja ihmisen tehtävä on kyetä suuntaamaan avautuvat mahdollisuudet paremman huomisen rakentamiseksi. Ihmiskunnalla on suuria haasteita muun muassa puhtaan veden, saasteettoman energiatuotannon, ja riittävän ruuantuotannon kanssa nyt ja lähitulevaisuudessa. Jo nyt olemme ottaneet merkittäviä askeleita kaikilla näillä rintamilla, ja huomioiden teknologisen kehityksen eksponentiaalisen luonteen, luulenpa että kykymme arvioida tulevan kehityksen nopeutta on varsin rajoittunut.