Yksi tärkeimmistä verkostoitumisen tavoitteista terveydenhuollossa on terveyshyödyn saavuttaminen ja mahdollisimman taloudellisesti. Sote-uudistuksessa tavoitteena on lisätä yhteistyötä perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välille. Tarkoituksena on liittää peruserikoisairaanhoito ja perusterveydenhuolto lähelle potilasta. Yhteistyön onnistuminen vaatii verkostoitumisen etenemistä kumppanuuksiin eri toimijoiden välillä, sillä muuten terveyshyötyä ei voi olettaa syntyvän tehokkaasti.

Vaativassa erikoissairaanhoidossa, jota itse edustan, tarvitaan kustannustehokkaan terveyshyödyn saavuttamiseksi myös kumppanuutta tarviketoimittajien kanssa. Perinteisesti tarvikkeiden toimittamisessa on hankinnat tehty sopimuksin, jotka ovat koskeneet vain yksittäisiä tarvikkeita tai pieniä kokonaisuuksia, 1-2 vuodeksi. Kun tarjouskilpailussa käytetään hyväksi verkostoitumista ja pyritään kumppanuuteen, hankinta ei johda pelkkään tarvikekauppaan. Hankitaan suurempia kokonaisuuksia (terveyshyötyä) eli ei hankita esim. pelkästään tahdistinta hoitamaan sydänsairautta vaan hankinnan kohteena on koko tahdistinpotilaan hoito, joka sisältää joukon erilaisia tahdistintarvikkeita, hoito-ohjeita ja koulutusta. Näistä tuotteista voidaan räätälöidä hoitopaketti potilaan yksilöllisen tarpeen mukaan mm. ikä, muut sairaudet ja toimintakyky huomioon ottamalla, koska hoidon tarve eri potilailla voi olla hyvin erilainen. Hankintalakia ei tietenkään voida ohittaa ja arvopohjainen toimintalogiikka on kaiken perusta.

Tuotekulutuksen arvioiminen, laaja valikoima ja tuotteiden päivittäminen vaativat pitkiä sopimuksia, jotta voidaan taloudellista riskiä jakaa kumppaneiden kesken kustannustehokkaan terveyshyödyn saavuttamiseksi. Sopimusten pituuden voidaan olettaa olevan 6-7 v tai jopa 20 v nykyisten 1-2 v sijaan riippuen hankittavien tarvikkeiden elinkaaresta. Tällaisissa sopimuksissa kumppanuuden merkitys kasvaa koska terveydenhuoltoalalla tekniikan kehittyminen on nopeaa ja sopimuksilla ei ole tarkoitus rajoittaa uuden tekniikan käyttöön ottoa, vaan päinvastoin mahdollistaa uusien innovaatioiden käyttöönottoa. Kumppanuus merkitsee molemmin puolista vahvaa sitoutumista, joka johtaa molemmin puolisiin rakenteiden ja prosessien perusteelliseen tuntemiseen, jolloin uusien tuotteiden käyttöön ottaminen sujuu vaivattomasti eikä esim. tietojärjestelmien tuntemattomuus johda viivytyksiin tai jopa hankintojen perumisiin ja lisäkustannuksiin, kuten nykyisessä järjestelmässä olen joutunut viime aikoina useasti kokemaan.

Sopivien tarviketuottajien kartoittaminen vaatii työtä. Parhaiten tämän tyyppiseen hankintaan sopii neuvottelumenettely. Tällöin jo ennen varsinaista tarjouksen julkaisemista kaikki osapuolet tietävät mitä on tarkoituksena kilpailuttaa ja toimittajien tiedossa on myös hankkijan rakenteet.
Mielestäni myös erikoissairaanhoidon ja maksajan välille voidaan rakentaa edellä esitetyn kaltaisia sopimuksia riskin jakamiseksi terveyshyötyä turvaamaan eli toimenpiteen maksu suoritettaisiin vuosien kuluessa eikä kertamaksuna.

Esimerkiksi ohitusleikkauksen maksu suoritettaisiin vuosittain 10 vuoden aikana ja maksu katkeaa jos potilas joutuu uuteen ohitusleikkaukseen tai menehtyy sydänsairauden vuoksi. Tietenkin potilas on tämän tyyppisessä maksujärjestelmässä tärkeässä osassa omalla sitoutumisellaan, mutta hänen pärjäämistään voidaan monella tavalla tukea. Varsinkin jatkohoidon ja kuntoutuksen järjestäminen muodostuvat tärkeäksi. Nykyisin kun talous on kireällä juuri jatkohoidosta ja kuntoutuksessa usein tingitään. Tämä näkyy uudelleen sairastumisena. Tällainen maksusysteemi pakottaa erikoissairaanhoidon myös tukemaan potilaan hoitoketjua erikoishoidon jälkeen ja ottamaan osaa verkoston johtamiseen.
Verkostoitumisella ja sen äärimmäisellä muodolla eli kumppanuudella voidaan mielestäni vaikuttaa merkittävästi terveyshyödyn lisäämiseen. Verkostojen johtaminen ja kumppanuus muodostavat prosessin, johon pitää vahvasti panostaa.

Avainsanat : / / / / / / /