Vieläkö universaalit hyveet elävät? Voiko niistä hakea prinsiippejä hyvälle johtamiselle? Entä löytyykö niistä oman onnellisuuden avaimia?

Antiikin ajan neljä ns. kardinaalihyvettä olivat ”viisaus”, ”rohkeus”, ”oikeudenmukaisuus” sekä ”kohtuullisuus. Ne ovat ihmisen peruskallio, joilla on vankka yhteys etiikkaan, oikean ja väärän erottamiseen, hyvän elämän ja arvojen kunnioittamiseen. Ne ovat moraalinen keskusyksikkö, joka ohjaa yksilön toimintaa yhteisön normien ja tavoitteiden mukaisesti. Sateenkaaren päässä on tyytyväisistä yksilöistä muodostuva harmoninen ja menestyvä yhteisö.

Näin yksinkertaistako se on?

Näitä teemoja pohdiskeli viisas mies, emerituspiispa Eero Huovinen vieraillessaan General Executive MBA XI:n avausjaksolla marraskuussa.

Vaikka antiikin ajan filosofit ovat saaneet kunnian kardinaalihyveiden lanseerauksesta, en lainkaan usko, että sen ajan ihminen olisi ollut meitä hyveellisempää. Ihmisen eettinen ajattelu on aina kulkenut omaa tietään. Se, mikä toisesta voi tuntua oikeutetulta ja kohtuulliselta, voi toisesta tuntua kertakaikkiselta vääryydeltä ja kohtuuttomuudelta. ”Olen velvollisuuteni täyttänyt”, toteaa eläkkeensä maksun Portugaliin siirtänyt vuorineuvos. ”En etsi vielä uutta työtä, koska yhteiskunta on minulle vielä kaksisataa päivää velkaa”, sanoo ansiosidonnaista päivärahaa nauttiva työtön. Lehdistö kommentoi kumpaakin tapausta otsikolla ”Kansa raivostui”.

Miten sitten on viisauden laita? Liika viisaus on liukas tie ylimielisyyteen ja ylpeyteen. Monet kulttuurit jakavat ajatuksen, että ihmisellä on kaksi sydäntä. Toinen pitää meidät elossa, toinen on henkinen sydän. Ihmisen henkinen sydän laajenee viisauden kasvaessa eli sen myötä, kun ihminen kokee ja ottaa kokemastaan opiksi. Olennaista on mielestäni oivaltaa, että viisaskin ihminen erehtyy.

Rohkea uskaltaa tehdä asioita epävarmuudesta ja epäonnistumisen pelosta huolimatta. Johtaja uskaltautuu esittämään työyhteisössä omaa itseään ja ammentamaan alaistensa osaamisesta ilman pelkoa oman arvokkuutensa menettämistä. Asiakasrajapinnassa toimivat eivät pelkää heittäytyä ja kokeilla jotakin uutta senkin uhalla, että pieleen menee. Muistan erään vanhemman kertoman tarinan pojastaan, joka kompastui kevätjuhlan lavalle noustessaan. Itsetunnon kolhiintumisen sijaan poika kommentoi: ”Kuulitkos, kuinka hyvät naurut sain aikaan!” Rohkeus yleensä aina palkitaan. Palkan maksu vain saattaa ottaa oman aikansa.

Kardinaalihyveitä käsitellessään piispa otti esille lisäksi nöyryyden käsitteen. Se se vasta ongelmallinen hyve onkin. Juuri kun koet toimivasi nöyrästi, huomaat ylpeyden jo hiipineen puseroon ja leukasi nousevan oman nöyryytesi erinomaisuudesta.

Arki tarjoaa jatkuvasti hyviä esimerkkejä kardinaalihyveiden toimivuudesta ja toimimattomuudesta. Optimisti näkee hyveiden edelleen olevan käypiä ohjenuoria yksilölle, yritykselle ja yhteiskunnalle. Pessimistin mielipiteestä olen vain kohtuullisen kiinnostunut. Onkohan se viisautta?

Avainsanat : / / / / /