Hyppää pääsisältöön

Eero Kettunen: Oppiiko vanha koira istumaan

Julkaistu 28.11.2019
,
päivitetty 28.11.2019
Tampereen yliopisto
Kokeneenkin asiantuntijan ja johtajan on hyvä käydä välillä opiskelemassa – kyllä vanhakin koira istuu ja oppii.

Toimintaympäristön ja työelämän muutos vaatii kehittymistä

Olen toiminut johtajana erilaisissa organisaatioissa yli kolmekymmentä vuotta. Asiantuntemukseni on urani aikana ollut ionisoivan säteilyn käytön sovelluksissa ja viimeksi niiden turvallisuuteen liittyvissä kysymyksissä. Olen seurannut myös tiiviisti rakennus- ja kiinteistöalaa pitkän aikaa johtuen osakkuudestani arkkitehtisuunnitteluun erikoistuneessa perheyrityksessä. Tavoitteena yrityksessämme on vastata entistä paremmin siihen toimintaympäristön ja työelämän muutokseen, joka on nyt meneillään ja samalla kehittää vientitoimintaa. Asiantuntemukseni rakennus- ja kiinteistöalasta ja sen viimeisimmistä virtauksista ei ole vastannut omia tavoitteitani alan tietämyksestä. Lisäoppia tuli saada.

Voiko koulutuksesta hyötyä pitkänkin työuran tehnyt?

Tampereen yliopistossa on panostettu työelämän tarpeita koskevaan jatkuvaan oppimiseen ja elinikäiseen opiskeluun. Olen osallistunut runsaan kahden vuoden aikana Kiinteistö- ja rakennusalan KiRa EMBA 1 -kurssille. Pohdin koulutukseen osallistumista miettiessäni, että voiko näinkin pitkän työuran tehneenä vielä osallistua yliopistotasoiseen opiskeluun ja saada uusia virikkeitä yritystoiminnan kehittämiseen. Omat opinnot Teknillisessä korkeakoulussa Otaniemessä ovat suoritettu 1970-luvulla. Lisäksi matkan varrella on tullut haettua oppia johtamiseen maan parhaimmilta johtamisen koulutuskursseilta.

Kynnys ilmoittautumiseen EMBA-kurssille oli suuri.

Asiantuntijat ja professorit tarjoavat parhaan näkökulman ja tutkitun tiedon

EMBA-kurssilla on ollut luennoitsijoina maamme johtavien rakennus- ja suunnittelualan yritysten asiantuntijoita ja johtajia. Kun opettajalla on kädet savessa, niin silloin hän pystyy tarjoamaan parhaan näkökulman siihen mitkä ovat nykyhetken haasteet. Yliopistojen ammattiprofessorit ovat tarjonneet puolestaan tutkimuspohjaisen tieteellisen teoriaperustan kansainväliseen tilanteeseen. Uutena käsitteenä minulle tuli heti kurssin alussa muun muassa kuvaukset alustataloudesta. Yhtenä kehitystrendeistä on digitalisoituminen ja sen tarjoamat alustat globaaleille liiketoiminnoille. Alue on koukuttava ja edellyttää yrityksessämme jatkuvaa kehittämistä ja asemoitumisen pohdintaa.

Johtamisessa voi aina kehittyä, se ei ole yhden päivän ismi

On ollut mielenkiintoista havaita kokeneena johtajana jälleen, miten johtaminen ei ole yhden päivän juttu tai ismi. Johtamisessa voin aina kehittyä. Toimintaympäristö muuttuu aiempaa nopeammin ja varsinkin nuoremmat sukupolvet edellyttävät uudenlaista johtamisen otetta. Johtamisluennoista jäi mieleen erityisesti anekdootti ”Hyvä johtajuus vähentää hämmennystä – ei lisää sitä”. Siinä on pohdittavaa moneen organisaatioon.

Kannattiko lähteä kouluttautumaan?

Yksi parhaimmista kurssin anneista on ollut verkostoituminen opiskelijakollegoitten kanssa ja jakaa heidän kanssa ajatuksia ja kokemuksia. Keskusteluttavat opetusmetodit ovat mahdollistaneet hyvän pohjan yhteiseen oppimiseen.

Vientitoiminnan kehittäminen on yksi yrityksemme strategisista painopisteitä. Kurssin aikana olen saanut hyviä sapluunoita järjestelmälliseen liiketoimintaympäristön analysointiin ja sen pohjalta materiaalia yrityksemme ratkaisujen pohjaksi. Olen ollut mukana luomassa vuosien varrella useiden organisaatioiden strategioita, mutta uuden oppiminen EMBA-kurssilla on ollut hedelmällistä.

Eero Kettunen

 Kirjoittaja on HARC Oy – House of Architects hallituksen puheenjohtaja ja hän on osallistujana KiRa EMBA 1 -ohjelmassa.

Tutustu tarkemmin koulutukseemme

Kiinteistö- ja rakennusalan Executive MBA