– Kun sain tiedon irtisanomisestani, ensimmäinen ajatukseni oli, että nyt pääsen tutkailemaan itseäni. Olenko sama ihminen ilman työtä? Toki huolta aiheutti myös ajatukset; mitä nyt teen, löydänkö uuden työn vai kouluttaudunko, mitä tulevaisuudessa haluan tehdä ja mihin asioihin haluan vaikuttaa? kertoi strategisen työhyvinvoinnin johtamisen koulutukseen osallistunut harjoitustyössään.

Hänen tyttärensä leipoi äidin entisille työkavereille täytekakun, jonka koristeli korkosaappaalla ja tekstillä: “onnenpotku”. Irtisanominen olikin hänelle mahdollisuus oppia tuntemaan itseään ja suuntautua uudelle alueelle.

– Se, että oliko kakku oikeassa, on ihan vain omasta itsestäni kiinni!, hän kirjoitti työssään. Totta: hän on juuri aloittanut uudessa työpaikassa.

Tällaisia tapauksia on kutsuttu onnellisiksi onnettomuuksiksi: jokin ongelma, kuten sairastuminen tai työttömyys antaakin mahdollisuuden rutiinien rikkomiseen ja uuteen alkuun. Mutta itse tilanteen keskellä sitä on vaikea uskoa.

Mistä sitten ihminen voi löytää potkua ja jaksamista työhönsä ja elämäänsä? Psykologinen pääoma on voimavara, joka auttaa olemaan oman elämänsä ohjaksissa ja säilyttämään mielenrauhan. Se koostuu neljästä ulottuvuudesta: itseluottamuksesta, toiveikkuudesta, realistisesta optimismista ja sitkeydestä, jota on kutsuttu myös resilienssiksi. Se on kykyä sopeutua ja uudistua.

Yllättävää kyllä, psykologista pääomaa voi oppia. Toki perimä antaa jotakin syntymälahjaksi, toiset syntyvät maailmaan kroonisesti onnellisuuden taidoilla varustettuina. Mutta voimme myös kasvattaa psykologista pääomaa, epävarmuuden ja muutosten keskellä tarvittavaa tärkeätä taitoa. Miten, sitä opetellaan koulutuksessa kuten myös stressin taltuttamista ja voimien palauttamisen taitoja.

Hyvinvoivat työtekijät ovat myös työnantajan kannalta tärkeä kilpailuvaltti. Työpahoinvoinnin hinnaksi on laskettu jopa 24 miljardia vuosittain muun muassa sairauspoissaolojen, työssä sairaana olemisen, sairauskulujen ja ennenaikaisen työkyvyttömyyden vuoksi. Työhyvinvointi kannattaakin nostaa strategiseksi kehittämiskohteeksi jokaisella työpaikalla.

 

 

Avainsanat : / / / / / /