Terveydenhuollon kustannus- ja tehokkuusongelmat ovat kaikille tuttuja. Asioiden suremisen ja alistumisen sijaan meidän pitää tehdä jotain tilanteen muuttamiseksi. Sote-uudistuksella pyritään rakenteiden muuttamiseen ja siitä saataviin hyötyihin. Rakenteiden muuttaminen itsessään ei kuitenkaan paranna hoidon laatua tai säästä yhtään. Yksi tapa tuottaa säästöjä on keskittäminen. Siitä on uskottu tulevan sekä laadullista että taloudellista hyötyä, mutta samalla palvelut etääntyvät niiden käyttäjistä. Todellinen hyöty pitää kuitenkin synnyttää yhteisiä prosesseja parantamalla, ei vain keskittämällä.

Prosessien parantaminen kuulostaa varmasti kaikista järkevältä, mutta miten se oikein tehdään? Olisihan nykyisilläkin rakenteilla pystynyt yhteisiä prosesseja kehittämään, mutta tapamme mitata yksittäisiä hoitoketjun osia eikä kokonaisuuden vaikuttavuutta on osin estänyt pääsemästä järkeviin tuloksiin. Toinen kehitystä estänyt asia on ollut osaamattomuus kokonaisten hoitopolkujen kehittämisessä.

Hyviäkin esimerkkejä on, esimerkiksi Espoossa tehty lonkkaliukumäki, missä potilaan hoitoketju ambulanssista aina kotiuttamiseen saakka on eri organisaatioiden yhteistyönä rakennettu kokonaisuus. Se säästää selkeästi rahaa, tuo laatua ja palvelee erityisesti potilasta nopeuttaen tarvittavaa hoitoon pääsyä merkittävästi. Hyvä hoito ei tulekaan kalliimmaksi kuin huono tai osaoptimoitu hoito, päinvastoin. Tärkeää onkin osata mitata kokonaisuuden tuomia hyötyjä, ei esimerkiksi pelkästään leikkaussalien käytön tehokkuutta tai jotain muuta pientä prosessin osaa. Kokonaisen hoitoketjun tuoma hyöty on usein hankala mitata ja erityisesti perustella se rahallisesti, vaikka useimmat ymmärtävät kokonaisuuden tuoman hyödyn.

Terveydenhuollon nykyistä mallia on verrattu jalkapallojoukkueeseen, jossa jokaisen pelaajan ympärille on rakennettu oma pieni tiipii. Nämä tiipiit ovat sitten kentällä, eikä muilla ole näkyvyyttä toisten tiipiiden sisään. Jos menestystä mitataan sillä, että saa potkaistua pallon oman tiipiinsä ulkopuolelle ja siten pidettyä oman kentän osansa puhtaana, ei joukkueella ole mitään mahdollisuuksia voittaa. Terveydenhuollossa on kyse joukkuepelistä, ei siitä kenen tiipiin sisällä pallo kulloinkin on. On oltava kokonaiskäsitys koko pelikentästä ja saatava kaikki pelaajat toimimaan yhteen, vain siten voi voittaa.

Haasteet ja mahdollisuudet terveydenhuollossa ovat merkittävät. Voi olla moniakin hyviä tapoja kehittää toimintaa, yksi varmasti toimiva tapa on Lean. Siinä pyritään jatkuvalla parantamisella potilaan silmin ja pienin askelin saamaan hajanaisista toisiinsa huonosti yhteensopivista palasista toimivia ja laadukkaita kokonaisuuksia. Helppoa se ei ole. Lean vaatii sinnikkyyttä ja merkittävää kaikkien sitoutumista, lopputulos on kuitenkin varmuudella vaivan väärti. Jatkaen nykyisiä toimintamalleja ja luomalla säästöjä kurjistamalla emme pääse sinne mihin haluamme mennä, Lean voi tuoda mahdollisuuden. Siinä kehittäjät ovat itse työntekijät ja parantaminen syntyy kokonaisuuksia yhdessä ymmärtämällä ja samalla hukkaa poistamalla. Meistä itsestämme riippuu osaammeko Lean-ajattelun tuomia mahdollisuuksia terveydenhuollon kehittämisessä hyödyntää.

Avainsanat : / / / / / / / /