Johtajan työn hienous nousee johtamisen perimmäisestä luonteesta useiden erilaisten ulottuvuuksien analysoimisesta samanaikaisesti. Johtajan täytyy tunnistaa oleelliset kehityskulut niin oman organisaation sisällä, välittömässä toimintaympäristössä kuin globaalien megatrendien maailmassa. On luettava heikkoja signaaleja, tietenkään vahvoja unohtamatta. Omaa toimintaa pitää katsoa ainakin neljästä suunnasta eli kumppaneiden silmin, omien prosessien logiikasta päin, osaamista arvioiden ja tietenkin tulosta ennakoiden.

Oleellista on oikean tasapainon löytäminen eri havaintojen kesken niin, että niiden pohjalta valittu toimintalinjaus vie oikeasti eteenpäin. Eri aikoina eri parametrit asettuvat erilaisiksi kombinaatioiksi. Joskus talouden realiteetit jyräävät kaikki hienovaraisemmat signaalit, joskus johtamiselle jää enemmän liikkumatilaa.

Julkisen organisaation johtamisen monet kysymykset ovat aivan samoja kuin yksityisenkin. Yksi julkisjohtamisen vaikeuskerrointa korottava tekijä on riippuvuus eri tasoilla tehtävästä poliittisesta päätöksenteosta. Kyllä pörssiyhtiönkin omistajat voivat taapertaa päätöksiä tehdessään, mutta keskimäärin firman päätöksenteko on ennakoitavampaa ja nopeampitempoisempaa kuin vaikkapa kuntayhtymän hallinnossa.

Poliittisen järjestelmän toimintalogiikka yhdistettynä vaikkapa sosiaali- ja terveydenhuollon kompleksisuuteen tekee kunnianhimoisen uudistamisen työlääksi. Kentän perusrakennetta ja pelisääntöjä ei voi alati muuttaa. Reformit on tehtävä hyvin valmisteltuina kokonaisuuksina ja riittävän pitkin väliajoin. Noihin uudistusten väleihin sijoittuu organisaatioiden johtamisen toimintatila. Uudessa raamissa maksimoidaan syntynyt potentiaali hyötyyn ja minimoidaan mahdolliset uudet riskit. Onnistunut organisaatioiden johtaminen vie toiminnan uudelle tasolle reformien välillä, ei niiden aikana.

Kunnallisen sote-maailman pelisääntöjä on yritetty uudistaa jo vuosien ajan. Itse lasken nykyisen reformin alkaneen Vanhasen I hallituksen politiikkariihestä hallitustaipaleen puolivälissä eli keväällä 2005. Silloin asetettu kunta- ja palvelurakenneuudistus on vaihtanut nimeään ja yksittäisiä painotuksiaan matkan varrella useita kertoja. Näissä taitekohdissa on useimmiten ratkaistu nopealla poliittisella päätöksellä ongelma, joka on uhannut pysäyttää reformin – ja samalla synnytetty uusi hankala kysymys. Mieleen on toistuvasti tullut vanha vertaus harakasta, joka saadessaan pyrstön irti tervasta lyö siihen nokkansa entistä tiukempaan.

Olemme eläneet jatkuvan reformin aikaa toistakymmentä vuotta, mutta tulevaisuuden pelisäännöt ovat edelleen hämärän peitossa. Kuten olemme nähneet, keskeiset linjaukset saattavat muuttua kesken kaiken. Itselläni oli talvella 2014 mahdollisuus avittaa noin maakunnan kokoisen kuntajoukon sitoutunutta ja päämäärätietoista työtä yhteisen sote-palvelujen järjestäjäorganisaation luomiseksi. Innostuneelta työltä vedettiin matto jalkojen alta, kun maan hallitus kertoi kokoavansa järjestämisvastuun viidelle suuralueelle. (Hallituksen vaihduttua tuo maali on jo vanhentunut – tätä kirjoitettaessa lokakuussa 2015 ei edes tiedetä, minkä kokoisia alueita ollaan luomassa).

Sote-järjestelmämme tarvitsee ennen kaikkea toiminnallista uudistumista. Meillä on varmasti myös siihen kykeneviä ja motivoituneita johtajia. Mutta he tarvitsevat tilaa johtamiselleen. Milloin tulee se reformeilta rauhoitettu jakso, jolloin tulevaisuuden toiminta luodaan?

Avainsanat : / / / / /