Yhdenvertaisia, asiakaslähtöisiä, esteettömiä ja laadukkaita sosiaali- ja terveyspalveluita koko maahan saumattomilla palvelu- ja hoitoketjuilla, tätä kaikkea lupaa sote-uudistus tuoda mukanaan uudenlaisten palvelurakenteiden myötä. Ei tule tapahtumaan – ainakaan taloudellisesti kestävällä tavalla, näin voisi todeta sen perusteella, miten normiohjaus ja säätely ovat viimeisten vuosien aikana haitanneet innovatiivisten sosiaalipalveluiden kehittämistä ja tuottamista.

Leikkaamalla nykyisien sosiaalipalveluiden palvelumallien resursseista ja säästämällä nykyisen järjestelmän kustannuksista esim. palveluiden laajalla, yksinomaan palveluiden halvimpaan hintaan perustuvalla kilpailuttamisella saadaan aikaan vain lyhytkestoisia vaikutuksia ja samalla luodaan ainoastaan kasvavien vaihtoehtoisten kustannusten kehä. Vain normien purkamisen ja ahtaan säätelyn vähentämisen kautta voidaan luoda mahdollisuuksia palvelumalleille ja – rakenteille, jotka eivät yksinomaan perustu palvelutuotteiden teknisiin ja toiminnan ulkoisiin ominaisuuksiin. Esimerkiksi ympärivuorokautisia asumispalveluita tarvitsevalle asiakkaalle ei riitä, että hänellä on asunto ja sinne minimipalveluna tarjolla asumisessa tarvittava välttämätön apu. Kokonaisvaltainen elämä rakentuu laajempien, asiakkaan itsensä määrittämät palvelutarpeet ja – toiveet täyttävien ja positiiviset kokemukset mahdollistavien tukimuotojen varaan.

Sosiaalipalveluiden kansallisten ja alueellisten palvelurakenteiden tulisi perustua laajemmin kaikille avoimien, ”avoimen lähdekoodi” -ajattelun mukaisten palveluiden järjestämis-, tuottamis- ja kehittämisverkostojen varaan sekä niiden luovaan, organisaatio- ja institutionaaliset rajat ylittävään monialaiseen johtamiseen. Laaja verkostomaisuus mahdollistaa sosiaalipalveluiden asiakkaalle mahdollisimman saavutettavan ja toimivan ”käyttöliittymän” eri arkipäivän palvelutarpeisiin sekä hyvän elämän palveluekosysteemin rakentumisen. Yhteistyöllä voidaan vähentää palveluiden johtamiseen ja kehittämiseen liittyviä päällekkäisyyksiä, säästetään kustannuksia sekä kohdennetaan väheneviä resursseja tarkoituksenmukaisemmin. Kyse onkin lähinnä olemassa olevien voimavarojen uudelleen kohdentamisesta.

Sosiaalipalveluiden johtamiselle moniulotteiset verkostot luovat merkittäviä osaamishaasteita, hallintoperusteisesta toimintatavasta on viimein siirryttävä laajaan asiakas- ja yksilölähtöiseen toiminnan hallintaan. Olennaista on johtamisella mahdollistaa se, että palveluiden käyttäjä ja häntä ympäröivä yhteisö voivat aktiivisesti osallistua palvelukokokonaisuuden rakentamiseen, palvelutoiminnan ohjaamiseen sekä sen arviointiin ja edelleen kehittämiseen.

Tulevaisuudessa sosiaalipalveluiden johtamisen kenttä koostuu perinteisten sosiaalipalveluiden lisäksi yhä enenevässä määrin kokonaisuuksista, joissa on merkittävä rooli ns. uusilla, ennaltaehkäisevillä sosiaalipalveluilla (esim. liikunta-, kulttuuri- ja sivistyspalveluilla) sekä erityisesti erilaisilla epävirallisilla tukipalveluilla. Viralliset ja epäviralliset verkostojen toimijat muodostavat kokonaisuuden, jossa johtajalta edellytetään kaikkien toimijoiden osaamisen ja voimavarojen hallintaa sekä koordinointia. Tehokkaalla ja vaikuttavalla verkostojen johtamisella voidaan edistää tasapainoisten, alueellisten sosiaalipalveluiden muotoutumista. Sosiaalihuoltolain uudistamisen keskeisiksi pyrkimyksiksi on mainittu seuraavia tavoitteita: sosiaalihuollon painopisteen siirtäminen korjaavista toimista hyvinvoinnin edistämiseen ja varhaiseen tukeen, asiakaslähtöisyyden vahvistaminen, ihmisten osallisuuden, omatoimisuuden ja yhteiskunnallisten vaikuttamismahdollisuuksien edistämien sekä ajattelun siirtäminen ongelmalähtöisestä voimavaralähtöiseen – sopivia tavoitteita myös sosiaalialan johtamistavan muutokselle.

Avainsanat : / / /